Riittääkö ketju?

Siitä pyöräilystä. Tällaiselle huonokuntoiselle näyttöpääterotalle viime vuosien, ellei peräti kaikkien aikojen, fyysisesti kovin suoritukseni oli kovassa sateessa ajettu Tour de Helsinki 2013.

TdH 2013

TdH 2013 – yleiskuva kelistä. Kuvaaja P Rantanen

Vaikka en tuossa kuvassa näykään, niin samassa kaatosateessa olin pyörälläni uimassa. On yksi asia ajaa sateessa yksinään ja on kokonaan eri asia ajaa satojen pyöräilijöiden ympäröimänä näkemättä mitään. Aamulla lähtiessä puin sadevaatteet päälle mutta keli näytti hyvältä, joten lähtöpaikalla riisuin niistä suurimmat. Ekasta mutkasta alkoi sade ja varsin märkä, haastava mutta mielenkiintoinen ensimmäinen ajotunti.

Tietysti muitakin klassisia virheitä matkaan mahtui, ainakin: liian kova alkuvauhti; jossain 90km kohdalla jäin isosta hyvästä porukasta parisataa metriä kun osa meni tauolle ja osa ei ja yritin ajaa porukan kiinni – mutta onnistuin vain tuhoamaan aivan kaikki voimani; loppumatkan tulin taas 26-ryhmässä heikossa voinnissa perille.

TdH2013

Maalissa sentään paistoi jo aurinko ja oli erinomainen vastaanotto.

Jonkinlainen kulminaatiopiste tähänastiselle pyöräilylle tuo tapahtuma oli. Ajoin sen jälkeen vielä useita syksyisiä lenkkejä ja olen jo kahdesti käynyt tänä keväänä tukehtumassa katupölyyn (nyt ei hetkeen ole uskaltanut järkyttävän kovan koivun kukinnan takia, tulisi arviolta välittömästi astma). Pyöräily on suunnilleen ihan yhtä hankalaa kuin 2008 aloittaessa. Iso osa ajamista on erilaisten kiputilojen välttely ja sietäminen, polvien kipuilua etenkin pitää varoa. Nopeus ja kunto eivät tunnu kehittyneen, toisaalta mitään säännöllistä treeniä ei viime vuonnakaan tullut, vaikka eniten kilometrejä vuodessa sentään tähän asti.

On aivan selvää, että mukavampia lajeja on. Laskettelu oli hurjan siistiä vielä tänäkin keväänä, mutta lunta ja mäkiä ei juuri etelässä ole. Monissa mailapeleissä olen tuntenut jonkinlaista onnistumista ja huomannut edes jonkinlaista lahjakkuutta. Joukkuepelitkin ovat kivoja, mutta melkein mahdottomia enää tässä iässä kun porukkaa ei saa haalittua. Sitä vastoin pyöräilyssä mikään ei tule mulle ilmaiseksi eikä siihen tunnu olevan mitään luontaisia lahjoja. Ainoana pyöräilyominaisuutenani on kärsivällisyys pysyä satulan päällä tarpeen vaatiessa tuntikausia.

Kuitenkin, pyöräily on helppo harrastus. Pystyn tekemään sitä. Maisemat ovat kivoja ja on siinä kivojakin hetkiä joskus ollut. Toisin kuin maila- tai joukkuepelit, siinä ei koskaan tarvitse olla pelikaveria, omaa vauhtia ajaminen on helppoa eikä ole muita haittana enkä ole muiden riippakivenä jonon hännillä. Ja erityisen hyvänä puolena, pyöräily pitää mut tuntikausia kerrallaan pois jääkaapin ääreltä ja syömästä. Viime talvi oli (taas) kaikkien aikojen massakausi, joten jotain täytyy kuitenkin tehdä. Esimerkiksi kuntosalilla räpeltely ei tunnu kaloreita vievän kun kävin kokeilemassa sitäkin tässä keväällä, eikä jossain vaiheessa käyty uintikurssikaan poikinut yhtään oma-aloitteista uimahallikäyntiä.

Kevät on jo pitkällä ja pitäisi pikaisesti päättää, panostaako pyöräilyyn vai ei. Olisi tosi kivaa, jos olisi olemassa helppokäyttöinen arkipyörä normikäyttöön, tyyliin kaupassa ja kavereilla käyntiin. Vaihtoehtoja on ainakin kolme. Lopettaako pyöräilyharrastus ja muuttaa nykypyörä helpoksi käyttöpyöräksi? Vai päivittääkö nykyistä pyörää, kun siihen on kuitenkin suht paljon remonttia tulossa ja ostaa kaveriksi jokin tavispyörä? Vai panostaako harrastukseen kunnolla: tehdäkö nykypyörästä helppo käyttöpyörä ja ostaa (uusi) maantiehirmu harrastuskäyttöön? Ihmeen hankalaa päättää.

15 vuotta

En löytänyt mistään tarkkaa päivämäärää siitä, koska muutin Helsinkiin. Kuitenkin, kotisivujeni vuoden 1999 kevään päivityksessä oli maininta “irtisanoin nettiyhteyden helmikuun loppuun, maaliskuussa ovat kirjoitukset ja huhtikuun alussa muutan Helsinkiin”. Kuvittelin vielä lähiaikoihin asti asian menneen niin, että heti viimeisten kirjoitusten jälkeisenä päivänä kävin kirjoittamassa HOASin kesäasuntoon vuokrasopimuksen, ihanaan Itä-Pasilaan Opastinsillalle.

Päätellen siitä, että viimeinen kirjoituspäiväni oli perjantai 26.3.1999 ja HOAS tuskin piti toimistoaan auki lauantaisin edes vuonna 1999, muistikuvani on virheellinen. Päivä sinne tai tänne, joka tapauksessa muutin lähes heti kirjoitusten jälkeen Helsinkiin. Sanoisin, että maaliskuun puolella, joten nyt kevään kuljettua jo huhtikuulle voin varmuudella sanoa asuneeni 15 vuotta Helsingissä.

Reitti on toistaiseksi ollut: Itä-Pasila → Vuosaari → Puotila → Puotila 2 → Metsälä → Kumpula → Viikki → Munkkiniemi. Nykyinen vuosittain kasvava vuokra tosin johtanee lähiaikoina luultavasti uuteen muuttoon – ei lähikuukausina, mutta hyvin todennäköisesti parin vuoden sisällä. Melkein aina muuttaessa postinumero on pienentynyt, paitsi Viikkiin muuttaessa ja se talo osoittautuikin virheeksi, mutta pelkäänpä, että sama trendi ei jatku.. ehkä. Katsotaan.

Tietysti omat ongelmansa Helsingissä kuten joka paikassa varmaan muuallakin on, ja on tähän aikaan mahtunut yksi jos toinenkin alamäkeä seurannut ylämäki. Silti, pääosin hienoa täällä on ollut olla. Vaikka välillä tulee mietittyä, millaista olisi asua toisaalla, ei tee mieli lähteä pois. Tämä on hyvä.

Aloitus 2014

Kas, tämä kevät on mennyt asioita tehdessä, kovassa kiireessä. Tänään sattui palvelimen päivitys kohdalle ja mieleen muistui vanha blogikin. Aika päivittää.

Ihan ensin, ajantasaista pikkukuulumista näkyy Twitteristä, siellä https://twitter.com/ghc0000 piipittää satunnaisesti. Enemmän ainakin kuin Facebook, joka ei tunnu toimivalta teknisesti eikä oikein ajatuksellisesti. Ajatuksena on, että Twitterissä olisi pikkujutut ja pidemmät tekstit sitten tänne. Kirjoittamisessa on vaan ollut niin pitkä tauko, että lauseiden muodostus ei olekaan ihan niin suoraviivaista kuin joskus. Mutta sehän vain tuo pientä lisämaustetta.

Nyt pitää näemmä korjata WP:n linkkien muotoilu. Mutta pidempi ajatus esim. pyöräilyyn liittyvästä kirjoituksesta jo on. Ehkä se valmistuisi jo myöhemmin tässä kuussa, eikä loputtoman tuntuisen tauon jälkeen?

Paluu ver. 2013

Hm. Hiljaista on ollut viime kuukaudet. Vaikea lähteä tekemään mitään kertausta lähes vuoden mittaisesta kirjoitustauosta. Tottahan se on näkynyt jo pidempään, että nykyisellään on ollut vaikea pukea ajatuksia tekstimuotoon. Vai ehkä mihinkään muotoon.

Tämä vuosi alkoi odottavasti. Oli jo viime vuoden puolella selvää, että tänä vuonna jään seuraamaan, kun muut menevät maailmalle ja muutenkin tekevät kaikenlaista. Oma tavoitteeni oli saada koulu pois ja katsoa, eteneekö työmaailma ja mihin suuntaan. No, ihmiset lähtivät maailmalle ja tekevät paljon kaikkea ja olen tosiaan vain taustalla katsomassa, mitä tapahtuu.

Opinnot jäivät yhä kesken, mutta edistyivät. Itse asiassa monen vuoden tauon jälkeen sain parissa vuodessa melkein kaikki maisteritason opinnot hoidettua. Vain gradu ja yksi harjoitustyö puuttuvat, gradukin osin omasta tahdostani riippumatta. Kävin kyselemässä jo tammikuussa, mutten löytänyt ohjaamisesta tai aiheen antamisesta kiinnostuneita professoreja.

Suorastaan yllättävä passiivisuus yliopiston puolelta ei ole ainoa ongelma. Jokainen opintosuorite on koko ajan vaikeampi saada kasaan – koko ajan päässä tuntuu, että miksi teen tätä nyt, olisi pitänyt jo ajat sitten hoitaa. Valmistuminen ei auta minua työuralla, ei palkan eikä tittelien suhteen – päinvastoin, gradun teko lähinnä haittaa potentiaalisia töitä. Oikeastaan ainoa asia, mitä valmistumiseni aiheuttaa, on erinäisten opiskelija-alennusten menettäminen. Ei ehkä ihme, että graduaiheen metsästys lopulta jäi kesken. Sinänsä aivan sama tai parempikin, vaikka jättäisin vielä tässä vaiheessa leikin kesken.

Mutta haluan eroon opiskelija-statuksesta. Enkä halua siitä eroon dropout-statuksella. Edellä mainituista haittapuolista huolimatta valmistumisen aika on ensi lukukaudella – joko silloin tai ei koskaan.

Työmaailma muuttui. Edelleen koodaaminen yksityisyrittäjänä on mun ja T-K:n kohtalo, mutta saimme uuden asiakkaan ja se tulikin tarpeeseen aiemman projektin kutistuessa. Aivan perkeleellinen oppimiskäyrä tässä työssä vain on ollut ja yhä neljän kuukauden työskentelyn jälkeen uusia asioita tippuu tasaisella tahdilla. Mutta samalla myös oppii. Se, riittääkö tämä edistymistahti asiakkaalle onkin sitten ihan eri asia. Vielä ei ole kuulunut juurikaan mitään negatiivista ja laskut on maksettu ajallaan. Silti, jonkinlainen vaikeasti kuvattava epävarmuus jäytää yhä.

Siinä suurimmat. Katsotaan, jatkuuko kirjoittaminen tiiviimmin vai harvemmin, mutta sain sentään jotain muistiin menneistä. Ei tämä sivu minnekään kuitenkaan mene. Täällä se aina on. Niinkuin minäkin.

Syksymittaus

Ei onnistunut tavoite. Lopputulokseksi kesän jälkeen jäivät seuraavat lukemat:

paino: 74,0 kg
bmi: 23,49
rasvaprosentti: 21,0% (tavoite oli 19,9 tai vähemmän)
lihasprosentti: 38,4% (tavoite oli 39,3 tai enemmän)

Myös pyöräilykilometrit taitavat jäädä vähemmäksi kuin vuosikausiin. Ensin oikea jalkapöytä kipeytyi lukkopolkimen lukon kohdalta pahasti (huonot kengät tai mikä mahtoi olla, uudet ostin kuitenkin mutta vähälle testaamiselle ovat jääneet ne). Sitten T-K sairastui ja oli oikeastaan koko elokuun ja syyskuun alunkin vielä kipeänä. Sytomegalovirus (josta mononukleoosi) ja mykoplasma nostivat hänen kuumeen viikkokausiksi ja veivät sairaalaan asti kymmeneksi päiväksi.

No, treenaaminen vähemmän yllättävästi jäi, mutta syöminen näyttää onnistuneen. Pitää jatkaa jotenkin painon seuraamista, ei ole hyvä tuo painon ylhäällä pysyminen.

Oheistuotteena tuntuu kiirettä pitäneen. Ehkä oikeastaan enemmän muilla ja oon ollut itse vain seuraamassa välillä läheltä ja välillä kauempaa. Philippe päätyi naimisiin bestmanina toimimisestani huolimatta, jopa jonkinlaiset polttarit saatiin Jussin kanssa hoidettua. Jussi ja Elina lisääntyivät. T-K järjesti isot hooppibileet. Ja jotenkin itse ehtii hyvin vähän saada aikaan.

Välimittaus 2

Seuraava kuukausi taas takana. Parempi suunta sentään, varsinkin paino on hitaasti mutta tasaisesti laskemaan päin.

paino: 72,7 (-0,4 kg)
bmi: 23,07 (-0,13)
rasvaprosentti: 21,0% (-0,8: tavoite 19,9%)
lihasprosentti: 38,3% (+0,6: tavoite 39,4%)

Jotenkin ollut niin kiireistä aikaa, että pyöräily eli lähes ainoa liikuntaharrastukseni on jäänyt vähemmälle, noin yhteen lenkkiin viikossa. Tyyliin, Lontoossa oltiin viikko (oli kivaa nähdä Jussia ja Elinaa ja muutenkin pyöriä Lontoossa), sukulaisreissuilla käyty, kavereita nähty. Kaiken kaikkiaan ihan OK mennyt kesä, joskin “kesä” on vähän yltiöoptimistinen termi tällaiselle kylmälle heinäkuulle.

Tällä viikolla olen sentään ehtinyt jo pari kertaa pyörän päälle ja kohta vielä kolmas kerta. Pitäisi tulla eka +100km viikko tänä vuonna. Tosin sitten mennään taas viikoksi Muonioon, joka sinällään haittaa taas polkuharrastusta. Vaan eipä tätä tarvitse niin ryppyotsaisesti rutistaakaan. Yritän muutenkin opetella ajamaan hitaammin, rennommin, pulssia seuraillen. Vaikeaa sellainen kyllä on, kun koko ajan tekisi mieli runtata täysillä.

Välimittaus 1

Ei nyt ihan mennyt tämä paino/rasva/lihas -muutosjuttu niin hyvin kuin oletin.

Kuukausi aikaa siis aiemmista mittauksista:
paino: 73,1 (-1,1 kg)
bmi: 23,20 (-0,35)
rasvaprosentti: 21,8% (+0,4)
lihasprosentti: 37,7% (-0,5)

Toisaalta, tuossa mittarissa on nyt esiintynyt välillä isoja heittoja. Vielä 5pv sitten eli aiemmassa mittauksessa rasvaprosentti oli 20,8 ja lihasprosentti 38,5. Pitäis ehkä alkaa ottaa mittauksia useammin ja laittaa niistä vaikka parin viime päivän keskiarvo. Tai sitten äskeinen Sotkamon reissumme tosiaan romahdutti lihaksistoa (ehkä niin kävikin, ajomatkaa tuli kuitenkin yli 1240 km ihan muutamassa päivässä).

Kevätläski

Olen kevätläski. En laiha läski, tai läski läski, enkä varsinkaan jääkiekkoläski, vaan kevätläski. Etkö usko? Kas tässä, graafi painostani viimeisen 9 vuoden ajalta:

(Klikkaa kuvaa, jotta näet sen suurempana ja jotta siitä saa jotain selvää. Y-sarake paino, X-sarake ajankohta merkinnällä kuukausi-vuosi.)

Graafista selviää, että
a) vuonna 2003 olin vaarassa muuttua punkeroksi
b) graafin alkuvuosia lukuunottamatta joka kevät painoni melkein lähtee lapasesta
c) viime vuosina palautuminen aiempaan tasoon ei ole oikein onnistunut
d) keskipainoni viimeisen 9v ajalta on vajaa 71kg, tarkemmin 70,8kg
e) olen neuroottinen, kun seuraan painoani(kin) näin tarkasti

En lihota enkä laihduta tavoitteellisesti, enkä aikonut tehdä niin tänäkään vuonna. Tosin ei ollut tarkoitus päästää kevätlihomista tapahtumaan alunperinkään, mutta pah, sieltähän se tuli, ärsyttävästi kuin allergia joka kevät.

Laitetaanpas sitten toisenlainen tavoite. Meillä on nyt hieno Omronin kehonkoostumusmittari (sen saa Amazonilta about 50 euroa halvemmalla kuin Suomesta, jos kiinnostaa).

Tämän aamun läskimittaukseni kertoo seuraavaa:
paino: 74,2 kg
bmi: 23,55
rasvaprosentti: 21,4%
lihasprosentti: 38,2%

OK, ehkä läski on vähän väärä termi, kun bmi eli painoindeksi on vielä selvästi alle 25. Mutta rasvaprosentti on kohonnut. Tavoite on päästä rasvaprosentin osalta ykkösellä alkavaan lukuun eli alle 20%, jolloin rasvaprosenttini on ‘normaali’ ikäiselleni miehelle. Toinen tavoite on saada lihasprosentti rajan 39,3% yli, jolloin se olisi ‘kohonnut’. *

Aikaa syyskuun loppuun saakka. Treenaus alkaa heti kun tuo saatanan siitepöly vähän vähenee. Laitan tänne välipäivitykset kuukauden välein ja katsotaan, miten menee ja muuttuuko paino sivutuotteena.

* Siltä varalta, että olet nainen ja innostuit vertaamaan lukuja: Miesten ja naisten rasva- ja lihasprosenttirajat ovat todella erilaiset. Ikäiseni naisen normaali rasvaprosentti on 21-33 ja miehen 8-20. Niitä ei siis voi verrata ollenkaan.

No moment was made to last

En edes yritä kerätä kaikkea tapahtunutta tänne. Merkkaan puhelimen kalenteriin tapahtumia ja toivon, että jos vuosien päästä saan nostalgiakohtauksen ja yritän löytää jotain tapahtunutta, puhelin muistaisi sen. Tosin on epävarmaa, saanko ko. kalenteria enää silloin enää edes auki mitenkään..

Esan ja Riitan lapsi sai tänään nimen. Hienompaa on, että he saivat pitkään haaveilemansa lapsen reilu kuukausi sitten. Hienoa katsoa, kun ihmisten tavoitteet täyttyvät. Mutta en vieläkään löydä itsessäni vastaava tarvetta hankkia lapsia. Näen ja kuulen jatkuvasti syitä ja perusteluita lasten hankintaan. Yleensä ne tuntuvat omaan maailmankuvaani sovitettuina virheellisiltä.

Hyviä syitä hahmotan yleensä kaksi: välittää omaa geeniperimää eteenpäin (koska muutenhan kyseinen evoluutiohaara katkeaa) ja sitten tietty se, että olisi sitten seuraa vanhempana niistä lapsista (yksinäisyys tuskin on toivottavaa vanhanakaan). Itsekkäitä syitähän ne ovat, mutta moni muukin teko on itsekäs. Toistaiseksi nuo syyt eivät siis ole olleet riittäviä. Koskaanhan ei tiedä, mitä tapahtuu.

Enemmän päässä jyrää merkityksellisyyden tarve. Haluaisin saada aikaan jotain järkevää, jotain konkreettista, jolla viedä kehitystä eteenpäin, tarkemmin määrittelemättä mitä (kuten esim. tieteen- tai taiteenalaa). Aika varmasti lapsi ei ole sellainen. Jos saisin aikaan jotain suurta, tieto siitä jäisi elämään ja olisi lasta eksponentiaalisesti merkityksellisempi saavutus. Toisaalta: jos en mitään merkittävää kykene kehittämään, ei tämä evoluutiohaara ehkä ollut niin onnistunut, että sitä kannattaisi jatkaakaan.

Tilanne ei parane miettimällä isompia mittasuhteita. Ihmisten aika maailmankaikkeuden mittakaavassa on prosentin promillen luokkaa. Pelkästään Maapallon olosuhteet muuttuvat ihmisille (ja muille nisäkkäille) kestämättömiksi lähes täysin varmasti jo "lähiaikoina", (se on viimeistään muutamassa kymmenessä miljoonassa vuodessa). Tietty se tuntuu kaukaiselta, varsinkin kun tuhansien tai jopa satojen vuosien ajassa akuutein uhka ihmiselle on ihmisrotu itse. Toisaalta tähtien ikäluokkaa ajatellen, kun Aurinko tuosta vanhenee enää yhden viidesosan nykyiästään, se on lämmennyt niin kuumaksi, että Maapallolla ei enää elä mikään veden kiehuttua pois.

Toisaalta kaukaa, sekä matkana että aikana, tuleva valo kertoo tarinaa siitä, mitä kauan sitten oli. Tässä kuvassa näkyvät kirkkaat siniset pallot ovat tähtiä, mutta kaikki muut ovat galakseja. Niitä näkyy parisataa tuhatta. Jokaisessa niin monta miljardia tähteä, että se luku voidaan kuvitella lähes äärettömän suureksi. Ja tuossa on kuvattuna vain pienen pieni osa taivasta. Alkuperäinen, valtava kuva (17000 x 11000 pikseliä, 250 megatavua) löytyy täältä.

Kuvan mittasuhteet ylittävät kaikki normaalit vertailukohdat. Näkyvät vanhimmat eli kaukaisimmat galaksit näkyvät lähes maailmankaikkeuden alkuhetkiltä alkaen, 14+ miljardin vuoden takaa. Suurinta osaa tuossa näkyvistä galakseista ei ole ollut olemassa ainakaan samassa muodossa enää vuosimiljardeihin.

Ehkä meistäkin jää jokin valo matkaamaan. Ehkä sitä tutkaillaan miljardien vuosien päästä tarkoilla mittalaitteilla jossain. Ehkä ei. Varmaa on vain, että mikään ei ole pysyvää.

Uniko

Hieno keikka kaikin puolin: Kimmo Pohjonen, Samuli Kosminen ja Proton String Quartet @ Tavastia 6.11.2011. Uniko oli esitys ja encoressa saatiin kuulla uusi versio Kimmo Pohjonen Kluster:in Voima-kappaleesta PSQ:n mukanasoitolle sovitettuna.

Pohjonen, Kosminen, Proton String Quartet @ Tavastia
Hienon kuvan otti Lepo, kiitos (vähän isompana kuva näkyy jos/kun sitä klikkaa). PSQ ei näy kokonaan mutta mä ja T-K korvataan puute eturivin rockpoliiseina =)

Glitter in the dark

Otin äidin kiikarit lainaan ja lähdin ulos yöllä tutkimaan tähtitaivasta. Taivas ei ollut selkeä, ilmassa oli jonkunlaista usvapilveä. Ne kiikarit ovat rehellisesti halvat ja huonot.

Sain kuitenkin kohdistettua kiikarit joihinkin kohteisiin taivalla. Välittömästi ensimmäistä tähtirykelmää katsoessani tajusin, mitä olen tähän asti pitänyt itseltäni piilossa suoraan yläpuolellani. Jo huonoilla kiikareilla tähtien näkyvät etäisyydet kasvoivat ja sai näkyviin uusia, himmeinä hohtavia tähtiä, joita ei erota paljaalla silmällä.

Periaatteessa tiesin tämän. Ymmärsin sen silti vasta nyt. Saattaa olla, että tähän jää koukkuun. Kello on jo kohtuullisen paljon, olosuhteet ja havainnointilaitteet ovat mitä ovat, väsyttää. Silti joudun kamppailemaan jotain outoa tunnetta.. innostusta? vastaan, etten lähtisi tuonne pimeyteen seisomaan pää takakenossa.

Täällä olemme niin kovin pieniä. Jos katselupaikkaa hieman loitontaisi, häviäisimme näkyvistä käytännössä heti. Ymmärrämme vasta niin vähän. Ehdimmeköhän edes oppia.

Kirja tullee takaisin

Päädyin lopulta siihen, että en jaksa rakentaa omaa blogijärjestelmää uusiksi. Sen sijaan asensin WordPressin, ja tähän meni muutama minuutti. Katsotaan, miten tämän blogintapaisen henkiinherätys tästä etenee.