Glitter in the dark

Otin äidin kiikarit lainaan ja lähdin ulos yöllä tutkimaan tähtitaivasta. Taivas ei ollut selkeä, ilmassa oli jonkunlaista usvapilveä. Ne kiikarit ovat rehellisesti halvat ja huonot.

Sain kuitenkin kohdistettua kiikarit joihinkin kohteisiin taivalla. Välittömästi ensimmäistä tähtirykelmää katsoessani tajusin, mitä olen tähän asti pitänyt itseltäni piilossa suoraan yläpuolellani. Jo huonoilla kiikareilla tähtien näkyvät etäisyydet kasvoivat ja sai näkyviin uusia, himmeinä hohtavia tähtiä, joita ei erota paljaalla silmällä.

Periaatteessa tiesin tämän. Ymmärsin sen silti vasta nyt. Saattaa olla, että tähän jää koukkuun. Kello on jo kohtuullisen paljon, olosuhteet ja havainnointilaitteet ovat mitä ovat, väsyttää. Silti joudun kamppailemaan jotain outoa tunnetta.. innostusta? vastaan, etten lähtisi tuonne pimeyteen seisomaan pää takakenossa.

Täällä olemme niin kovin pieniä. Jos katselupaikkaa hieman loitontaisi, häviäisimme näkyvistä käytännössä heti. Ymmärrämme vasta niin vähän. Ehdimmeköhän edes oppia.

Comments are closed.