15 vuotta

En löytänyt mistään tarkkaa päivämäärää siitä, koska muutin Helsinkiin. Kuitenkin, kotisivujeni vuoden 1999 kevään päivityksessä oli maininta “irtisanoin nettiyhteyden helmikuun loppuun, maaliskuussa ovat kirjoitukset ja huhtikuun alussa muutan Helsinkiin”. Kuvittelin vielä lähiaikoihin asti asian menneen niin, että heti viimeisten kirjoitusten jälkeisenä päivänä kävin kirjoittamassa HOASin kesäasuntoon vuokrasopimuksen, ihanaan Itä-Pasilaan Opastinsillalle.

Päätellen siitä, että viimeinen kirjoituspäiväni oli perjantai 26.3.1999 ja HOAS tuskin piti toimistoaan auki lauantaisin edes vuonna 1999, muistikuvani on virheellinen. Päivä sinne tai tänne, joka tapauksessa muutin lähes heti kirjoitusten jälkeen Helsinkiin. Sanoisin, että maaliskuun puolella, joten nyt kevään kuljettua jo huhtikuulle voin varmuudella sanoa asuneeni 15 vuotta Helsingissä.

Reitti on toistaiseksi ollut: Itä-Pasila → Vuosaari → Puotila → Puotila 2 → Metsälä → Kumpula → Viikki → Munkkiniemi. Nykyinen vuosittain kasvava vuokra tosin johtanee lähiaikoina luultavasti uuteen muuttoon – ei lähikuukausina, mutta hyvin todennäköisesti parin vuoden sisällä. Melkein aina muuttaessa postinumero on pienentynyt, paitsi Viikkiin muuttaessa ja se talo osoittautuikin virheeksi, mutta pelkäänpä, että sama trendi ei jatku.. ehkä. Katsotaan.

Tietysti omat ongelmansa Helsingissä kuten joka paikassa varmaan muuallakin on, ja on tähän aikaan mahtunut yksi jos toinenkin alamäkeä seurannut ylämäki. Silti, pääosin hienoa täällä on ollut olla. Vaikka välillä tulee mietittyä, millaista olisi asua toisaalla, ei tee mieli lähteä pois. Tämä on hyvä.

Aloitus 2014

Kas, tämä kevät on mennyt asioita tehdessä, kovassa kiireessä. Tänään sattui palvelimen päivitys kohdalle ja mieleen muistui vanha blogikin. Aika päivittää.

Ihan ensin, ajantasaista pikkukuulumista näkyy Twitteristä, siellä https://twitter.com/ghc0000 piipittää satunnaisesti. Enemmän ainakin kuin Facebook, joka ei tunnu toimivalta teknisesti eikä oikein ajatuksellisesti. Ajatuksena on, että Twitterissä olisi pikkujutut ja pidemmät tekstit sitten tänne. Kirjoittamisessa on vaan ollut niin pitkä tauko, että lauseiden muodostus ei olekaan ihan niin suoraviivaista kuin joskus. Mutta sehän vain tuo pientä lisämaustetta.

Nyt pitää näemmä korjata WP:n linkkien muotoilu. Mutta pidempi ajatus esim. pyöräilyyn liittyvästä kirjoituksesta jo on. Ehkä se valmistuisi jo myöhemmin tässä kuussa, eikä loputtoman tuntuisen tauon jälkeen?

Paluu ver. 2013

Hm. Hiljaista on ollut viime kuukaudet. Vaikea lähteä tekemään mitään kertausta lähes vuoden mittaisesta kirjoitustauosta. Tottahan se on näkynyt jo pidempään, että nykyisellään on ollut vaikea pukea ajatuksia tekstimuotoon. Vai ehkä mihinkään muotoon.

Tämä vuosi alkoi odottavasti. Oli jo viime vuoden puolella selvää, että tänä vuonna jään seuraamaan, kun muut menevät maailmalle ja muutenkin tekevät kaikenlaista. Oma tavoitteeni oli saada koulu pois ja katsoa, eteneekö työmaailma ja mihin suuntaan. No, ihmiset lähtivät maailmalle ja tekevät paljon kaikkea ja olen tosiaan vain taustalla katsomassa, mitä tapahtuu.

Opinnot jäivät yhä kesken, mutta edistyivät. Itse asiassa monen vuoden tauon jälkeen sain parissa vuodessa melkein kaikki maisteritason opinnot hoidettua. Vain gradu ja yksi harjoitustyö puuttuvat, gradukin osin omasta tahdostani riippumatta. Kävin kyselemässä jo tammikuussa, mutten löytänyt ohjaamisesta tai aiheen antamisesta kiinnostuneita professoreja.

Suorastaan yllättävä passiivisuus yliopiston puolelta ei ole ainoa ongelma. Jokainen opintosuorite on koko ajan vaikeampi saada kasaan – koko ajan päässä tuntuu, että miksi teen tätä nyt, olisi pitänyt jo ajat sitten hoitaa. Valmistuminen ei auta minua työuralla, ei palkan eikä tittelien suhteen – päinvastoin, gradun teko lähinnä haittaa potentiaalisia töitä. Oikeastaan ainoa asia, mitä valmistumiseni aiheuttaa, on erinäisten opiskelija-alennusten menettäminen. Ei ehkä ihme, että graduaiheen metsästys lopulta jäi kesken. Sinänsä aivan sama tai parempikin, vaikka jättäisin vielä tässä vaiheessa leikin kesken.

Mutta haluan eroon opiskelija-statuksesta. Enkä halua siitä eroon dropout-statuksella. Edellä mainituista haittapuolista huolimatta valmistumisen aika on ensi lukukaudella – joko silloin tai ei koskaan.

Työmaailma muuttui. Edelleen koodaaminen yksityisyrittäjänä on mun ja T-K:n kohtalo, mutta saimme uuden asiakkaan ja se tulikin tarpeeseen aiemman projektin kutistuessa. Aivan perkeleellinen oppimiskäyrä tässä työssä vain on ollut ja yhä neljän kuukauden työskentelyn jälkeen uusia asioita tippuu tasaisella tahdilla. Mutta samalla myös oppii. Se, riittääkö tämä edistymistahti asiakkaalle onkin sitten ihan eri asia. Vielä ei ole kuulunut juurikaan mitään negatiivista ja laskut on maksettu ajallaan. Silti, jonkinlainen vaikeasti kuvattava epävarmuus jäytää yhä.

Siinä suurimmat. Katsotaan, jatkuuko kirjoittaminen tiiviimmin vai harvemmin, mutta sain sentään jotain muistiin menneistä. Ei tämä sivu minnekään kuitenkaan mene. Täällä se aina on. Niinkuin minäkin.

Syksymittaus

Ei onnistunut tavoite. Lopputulokseksi kesän jälkeen jäivät seuraavat lukemat:

paino: 74,0 kg
bmi: 23,49
rasvaprosentti: 21,0% (tavoite oli 19,9 tai vähemmän)
lihasprosentti: 38,4% (tavoite oli 39,3 tai enemmän)

Myös pyöräilykilometrit taitavat jäädä vähemmäksi kuin vuosikausiin. Ensin oikea jalkapöytä kipeytyi lukkopolkimen lukon kohdalta pahasti (huonot kengät tai mikä mahtoi olla, uudet ostin kuitenkin mutta vähälle testaamiselle ovat jääneet ne). Sitten T-K sairastui ja oli oikeastaan koko elokuun ja syyskuun alunkin vielä kipeänä. Sytomegalovirus (josta mononukleoosi) ja mykoplasma nostivat hänen kuumeen viikkokausiksi ja veivät sairaalaan asti kymmeneksi päiväksi.

No, treenaaminen vähemmän yllättävästi jäi, mutta syöminen näyttää onnistuneen. Pitää jatkaa jotenkin painon seuraamista, ei ole hyvä tuo painon ylhäällä pysyminen.

Oheistuotteena tuntuu kiirettä pitäneen. Ehkä oikeastaan enemmän muilla ja oon ollut itse vain seuraamassa välillä läheltä ja välillä kauempaa. Philippe päätyi naimisiin bestmanina toimimisestani huolimatta, jopa jonkinlaiset polttarit saatiin Jussin kanssa hoidettua. Jussi ja Elina lisääntyivät. T-K järjesti isot hooppibileet. Ja jotenkin itse ehtii hyvin vähän saada aikaan.

No moment was made to last

En edes yritä kerätä kaikkea tapahtunutta tänne. Merkkaan puhelimen kalenteriin tapahtumia ja toivon, että jos vuosien päästä saan nostalgiakohtauksen ja yritän löytää jotain tapahtunutta, puhelin muistaisi sen. Tosin on epävarmaa, saanko ko. kalenteria enää silloin enää edes auki mitenkään..

Esan ja Riitan lapsi sai tänään nimen. Hienompaa on, että he saivat pitkään haaveilemansa lapsen reilu kuukausi sitten. Hienoa katsoa, kun ihmisten tavoitteet täyttyvät. Mutta en vieläkään löydä itsessäni vastaava tarvetta hankkia lapsia. Näen ja kuulen jatkuvasti syitä ja perusteluita lasten hankintaan. Yleensä ne tuntuvat omaan maailmankuvaani sovitettuina virheellisiltä.

Hyviä syitä hahmotan yleensä kaksi: välittää omaa geeniperimää eteenpäin (koska muutenhan kyseinen evoluutiohaara katkeaa) ja sitten tietty se, että olisi sitten seuraa vanhempana niistä lapsista (yksinäisyys tuskin on toivottavaa vanhanakaan). Itsekkäitä syitähän ne ovat, mutta moni muukin teko on itsekäs. Toistaiseksi nuo syyt eivät siis ole olleet riittäviä. Koskaanhan ei tiedä, mitä tapahtuu.

Enemmän päässä jyrää merkityksellisyyden tarve. Haluaisin saada aikaan jotain järkevää, jotain konkreettista, jolla viedä kehitystä eteenpäin, tarkemmin määrittelemättä mitä (kuten esim. tieteen- tai taiteenalaa). Aika varmasti lapsi ei ole sellainen. Jos saisin aikaan jotain suurta, tieto siitä jäisi elämään ja olisi lasta eksponentiaalisesti merkityksellisempi saavutus. Toisaalta: jos en mitään merkittävää kykene kehittämään, ei tämä evoluutiohaara ehkä ollut niin onnistunut, että sitä kannattaisi jatkaakaan.

Tilanne ei parane miettimällä isompia mittasuhteita. Ihmisten aika maailmankaikkeuden mittakaavassa on prosentin promillen luokkaa. Pelkästään Maapallon olosuhteet muuttuvat ihmisille (ja muille nisäkkäille) kestämättömiksi lähes täysin varmasti jo "lähiaikoina", (se on viimeistään muutamassa kymmenessä miljoonassa vuodessa). Tietty se tuntuu kaukaiselta, varsinkin kun tuhansien tai jopa satojen vuosien ajassa akuutein uhka ihmiselle on ihmisrotu itse. Toisaalta tähtien ikäluokkaa ajatellen, kun Aurinko tuosta vanhenee enää yhden viidesosan nykyiästään, se on lämmennyt niin kuumaksi, että Maapallolla ei enää elä mikään veden kiehuttua pois.

Toisaalta kaukaa, sekä matkana että aikana, tuleva valo kertoo tarinaa siitä, mitä kauan sitten oli. Tässä kuvassa näkyvät kirkkaat siniset pallot ovat tähtiä, mutta kaikki muut ovat galakseja. Niitä näkyy parisataa tuhatta. Jokaisessa niin monta miljardia tähteä, että se luku voidaan kuvitella lähes äärettömän suureksi. Ja tuossa on kuvattuna vain pienen pieni osa taivasta. Alkuperäinen, valtava kuva (17000 x 11000 pikseliä, 250 megatavua) löytyy täältä.

Kuvan mittasuhteet ylittävät kaikki normaalit vertailukohdat. Näkyvät vanhimmat eli kaukaisimmat galaksit näkyvät lähes maailmankaikkeuden alkuhetkiltä alkaen, 14+ miljardin vuoden takaa. Suurinta osaa tuossa näkyvistä galakseista ei ole ollut olemassa ainakaan samassa muodossa enää vuosimiljardeihin.

Ehkä meistäkin jää jokin valo matkaamaan. Ehkä sitä tutkaillaan miljardien vuosien päästä tarkoilla mittalaitteilla jossain. Ehkä ei. Varmaa on vain, että mikään ei ole pysyvää.