Riittääkö ketju?

Siitä pyöräilystä. Tällaiselle huonokuntoiselle näyttöpääterotalle viime vuosien, ellei peräti kaikkien aikojen, fyysisesti kovin suoritukseni oli kovassa sateessa ajettu Tour de Helsinki 2013.

TdH 2013

TdH 2013 – yleiskuva kelistä. Kuvaaja P Rantanen

Vaikka en tuossa kuvassa näykään, niin samassa kaatosateessa olin pyörälläni uimassa. On yksi asia ajaa sateessa yksinään ja on kokonaan eri asia ajaa satojen pyöräilijöiden ympäröimänä näkemättä mitään. Aamulla lähtiessä puin sadevaatteet päälle mutta keli näytti hyvältä, joten lähtöpaikalla riisuin niistä suurimmat. Ekasta mutkasta alkoi sade ja varsin märkä, haastava mutta mielenkiintoinen ensimmäinen ajotunti.

Tietysti muitakin klassisia virheitä matkaan mahtui, ainakin: liian kova alkuvauhti; jossain 90km kohdalla jäin isosta hyvästä porukasta parisataa metriä kun osa meni tauolle ja osa ei ja yritin ajaa porukan kiinni – mutta onnistuin vain tuhoamaan aivan kaikki voimani; loppumatkan tulin taas 26-ryhmässä heikossa voinnissa perille.

TdH2013

Maalissa sentään paistoi jo aurinko ja oli erinomainen vastaanotto.

Jonkinlainen kulminaatiopiste tähänastiselle pyöräilylle tuo tapahtuma oli. Ajoin sen jälkeen vielä useita syksyisiä lenkkejä ja olen jo kahdesti käynyt tänä keväänä tukehtumassa katupölyyn (nyt ei hetkeen ole uskaltanut järkyttävän kovan koivun kukinnan takia, tulisi arviolta välittömästi astma). Pyöräily on suunnilleen ihan yhtä hankalaa kuin 2008 aloittaessa. Iso osa ajamista on erilaisten kiputilojen välttely ja sietäminen, polvien kipuilua etenkin pitää varoa. Nopeus ja kunto eivät tunnu kehittyneen, toisaalta mitään säännöllistä treeniä ei viime vuonnakaan tullut, vaikka eniten kilometrejä vuodessa sentään tähän asti.

On aivan selvää, että mukavampia lajeja on. Laskettelu oli hurjan siistiä vielä tänäkin keväänä, mutta lunta ja mäkiä ei juuri etelässä ole. Monissa mailapeleissä olen tuntenut jonkinlaista onnistumista ja huomannut edes jonkinlaista lahjakkuutta. Joukkuepelitkin ovat kivoja, mutta melkein mahdottomia enää tässä iässä kun porukkaa ei saa haalittua. Sitä vastoin pyöräilyssä mikään ei tule mulle ilmaiseksi eikä siihen tunnu olevan mitään luontaisia lahjoja. Ainoana pyöräilyominaisuutenani on kärsivällisyys pysyä satulan päällä tarpeen vaatiessa tuntikausia.

Kuitenkin, pyöräily on helppo harrastus. Pystyn tekemään sitä. Maisemat ovat kivoja ja on siinä kivojakin hetkiä joskus ollut. Toisin kuin maila- tai joukkuepelit, siinä ei koskaan tarvitse olla pelikaveria, omaa vauhtia ajaminen on helppoa eikä ole muita haittana enkä ole muiden riippakivenä jonon hännillä. Ja erityisen hyvänä puolena, pyöräily pitää mut tuntikausia kerrallaan pois jääkaapin ääreltä ja syömästä. Viime talvi oli (taas) kaikkien aikojen massakausi, joten jotain täytyy kuitenkin tehdä. Esimerkiksi kuntosalilla räpeltely ei tunnu kaloreita vievän kun kävin kokeilemassa sitäkin tässä keväällä, eikä jossain vaiheessa käyty uintikurssikaan poikinut yhtään oma-aloitteista uimahallikäyntiä.

Kevät on jo pitkällä ja pitäisi pikaisesti päättää, panostaako pyöräilyyn vai ei. Olisi tosi kivaa, jos olisi olemassa helppokäyttöinen arkipyörä normikäyttöön, tyyliin kaupassa ja kavereilla käyntiin. Vaihtoehtoja on ainakin kolme. Lopettaako pyöräilyharrastus ja muuttaa nykypyörä helpoksi käyttöpyöräksi? Vai päivittääkö nykyistä pyörää, kun siihen on kuitenkin suht paljon remonttia tulossa ja ostaa kaveriksi jokin tavispyörä? Vai panostaako harrastukseen kunnolla: tehdäkö nykypyörästä helppo käyttöpyörä ja ostaa (uusi) maantiehirmu harrastuskäyttöön? Ihmeen hankalaa päättää.