No moment was made to last

En edes yritä kerätä kaikkea tapahtunutta tänne. Merkkaan puhelimen kalenteriin tapahtumia ja toivon, että jos vuosien päästä saan nostalgiakohtauksen ja yritän löytää jotain tapahtunutta, puhelin muistaisi sen. Tosin on epävarmaa, saanko ko. kalenteria enää silloin enää edes auki mitenkään..

Esan ja Riitan lapsi sai tänään nimen. Hienompaa on, että he saivat pitkään haaveilemansa lapsen reilu kuukausi sitten. Hienoa katsoa, kun ihmisten tavoitteet täyttyvät. Mutta en vieläkään löydä itsessäni vastaava tarvetta hankkia lapsia. Näen ja kuulen jatkuvasti syitä ja perusteluita lasten hankintaan. Yleensä ne tuntuvat omaan maailmankuvaani sovitettuina virheellisiltä.

Hyviä syitä hahmotan yleensä kaksi: välittää omaa geeniperimää eteenpäin (koska muutenhan kyseinen evoluutiohaara katkeaa) ja sitten tietty se, että olisi sitten seuraa vanhempana niistä lapsista (yksinäisyys tuskin on toivottavaa vanhanakaan). Itsekkäitä syitähän ne ovat, mutta moni muukin teko on itsekäs. Toistaiseksi nuo syyt eivät siis ole olleet riittäviä. Koskaanhan ei tiedä, mitä tapahtuu.

Enemmän päässä jyrää merkityksellisyyden tarve. Haluaisin saada aikaan jotain järkevää, jotain konkreettista, jolla viedä kehitystä eteenpäin, tarkemmin määrittelemättä mitä (kuten esim. tieteen- tai taiteenalaa). Aika varmasti lapsi ei ole sellainen. Jos saisin aikaan jotain suurta, tieto siitä jäisi elämään ja olisi lasta eksponentiaalisesti merkityksellisempi saavutus. Toisaalta: jos en mitään merkittävää kykene kehittämään, ei tämä evoluutiohaara ehkä ollut niin onnistunut, että sitä kannattaisi jatkaakaan.

Tilanne ei parane miettimällä isompia mittasuhteita. Ihmisten aika maailmankaikkeuden mittakaavassa on prosentin promillen luokkaa. Pelkästään Maapallon olosuhteet muuttuvat ihmisille (ja muille nisäkkäille) kestämättömiksi lähes täysin varmasti jo "lähiaikoina", (se on viimeistään muutamassa kymmenessä miljoonassa vuodessa). Tietty se tuntuu kaukaiselta, varsinkin kun tuhansien tai jopa satojen vuosien ajassa akuutein uhka ihmiselle on ihmisrotu itse. Toisaalta tähtien ikäluokkaa ajatellen, kun Aurinko tuosta vanhenee enää yhden viidesosan nykyiästään, se on lämmennyt niin kuumaksi, että Maapallolla ei enää elä mikään veden kiehuttua pois.

Toisaalta kaukaa, sekä matkana että aikana, tuleva valo kertoo tarinaa siitä, mitä kauan sitten oli. Tässä kuvassa näkyvät kirkkaat siniset pallot ovat tähtiä, mutta kaikki muut ovat galakseja. Niitä näkyy parisataa tuhatta. Jokaisessa niin monta miljardia tähteä, että se luku voidaan kuvitella lähes äärettömän suureksi. Ja tuossa on kuvattuna vain pienen pieni osa taivasta. Alkuperäinen, valtava kuva (17000 x 11000 pikseliä, 250 megatavua) löytyy täältä.

Kuvan mittasuhteet ylittävät kaikki normaalit vertailukohdat. Näkyvät vanhimmat eli kaukaisimmat galaksit näkyvät lähes maailmankaikkeuden alkuhetkiltä alkaen, 14+ miljardin vuoden takaa. Suurinta osaa tuossa näkyvistä galakseista ei ole ollut olemassa ainakaan samassa muodossa enää vuosimiljardeihin.

Ehkä meistäkin jää jokin valo matkaamaan. Ehkä sitä tutkaillaan miljardien vuosien päästä tarkoilla mittalaitteilla jossain. Ehkä ei. Varmaa on vain, että mikään ei ole pysyvää.